Kuoron toiminnasta:

Tapiolan kuoro on lähes 40-vuotisen toimintansa aikana edennyt tavallisesta suomalaisesta koulukuorosta kansainvälisen kuoromaailman tuntemaksi taiteelliseksi ja pedagogiseksi kuoroinstrumentiksi. Vuosikymmenien aikana noin 500 espoolaista tyttöä ja poikaa on laulanut Tapiolan kuorossa. Kuoro ottaa uusia jäseniä pääsääntöisesti keväisin. Kuoron toimisto vastaa tiedusteluihin.

Tapiolan kuoro harjoittelee kerran viikossa, torstai-iltaisin Tapiolan koulun tiloissa Espoossa. Koevuodelle valituilla laulajilla on lisäksi harjoitukset maanantai-iltaisin Jousenkaaren koulussa. Kuoroleirejä pidetään myös säännöllisesti. 

Kuoron työntekijöitä ovat ( yhteystietoihin ):
taiteellinen johtaja Pasi Hyökki
intendentti Margit Hovi
huoltaja Kaisa Massinen

Kuoron ylläpitäjänä toimii Tapiolan kuoron kannatusyhdistys ry., jonka jäsenistö koostuu pääasiassa kuorolaisten vanhemmista. Kuoron hallitustukseen kuuluvat :

Kari Ullakko, puheenjohtaja
Anne Vaari, varapuheenjohtaja
Eero Akaan-Penttilä
Riitta Pesola
Timo Granström
Martti Mehtälä
Pasi Hyökki
Margit Hovi