Kansainväliset ulottuvuudet:

*Palkinnot ja tunnustukset

*Konserttikiertueet
...2000 ->
...1999 - 1990
...1989 - 1980
...1979 - 1970
...1969 - 1963

eurot.gif

*Palkinnot ja tunnustukset

1996 - Tapiolan kuoro sai tähän asti merkittävimmän tunnustuksensa, kun sille luovutettiin UNESCOn esittävän taiteen palkinto, the Unesco Prize for the Promotion of the Performing Arts. Palkinto myönnettiin tuolloin ensimmäisen kerran musiikin alalle.

1993 ja 1994 - Lontoolainen Classical Music Awards nimesi Tapiolan kuoron ehdolle vuoden kuoroksi 1993 ja 1994.

1971 - BBC:n järjestämä kansainvälinen Let the Peoples Sing -kuorokilpailu, 1. palkinto koulukuorojen sarjassa sekä koko kilpailun pääpalkinto, BBC Silver Rose Bowl.

1970 - Pohjoismainen lapsikuorokilpailu Tukholmassa, järjestäjänä Ruotsin Yleisradio, 1. palkinto.

1967 - Yleisradion valtakunnallinen lapsi- ja nuorisokuorojen kilpailu, 1. palkinto.

1965 - Suomen Yleisradion valtakunnallinen koulukuorojen kilpailu, 1. palkinto.

Sivun alkuun

*Konserttikiertueet

*2000 ->

2008 Venäjä 
4.-8.6. osallistuminen kansainväliseen kuorofestivaaliin Saint Petersburg Choir Festival 2008 Pietarissa. Teatterimuseossa 5.6. workshop, jonka Venäjän tv tallensi lähettääkseen erillisenä ohjelmana myöhemmin. Oma täysimittainen konsertti Alexandrinsky teatteissa myös 5.6. Festivaalin gaala-konsertissa 7.6. Pietarin Filharmonian suuressa salissa oma esiintymisosuus, yhteinen esiintyminen Viron tv:n tyttökuoron kanssa ja konsertin päätteeksi kaikkien kuorojen kanssa festivaalihymnin laulaminen.

2007 Ranska 
Konsertit 15.12. ja 16.12. sekä workshop 16.12. Polydome-keskuksessa Clermont-Ferrandissa.

2007 Puola 
Skandinaavis-puolalaisen kauppakamarin kutsuvieraskonsertti 7.12. ja Suomen suurlähetystön kutsuvieraskonsertti suurlähettiläs Jan Storen kutsusta 8.12. Suomen itsenäisyyden 90-vuotisjuhlan kunniaksi, molemmat Varsovan Filharmonian salissa. 

2007 Ruotsi 
Kutsuvieraskonsertti Tukholman Berwaldhallen'ssa 2.12. suurlähettiläs Alec Aallon kutsusta Suomen itsenäisyyspäivän ja itsenäisyyden 90-vuotisjuhlan hengessä

2007 Italia 
Osallistuminen 16. kansainväliseen kuorofestivaaliin ''La Fabbrica del Canto'' Legnanossa ja muissa Milanon ympäristökaupungeissa.

2007 Sveitsi 
Osallistuminen eurooppalaiseen nuorisokuorofestivaaliin ja Songbridge-tapahtumaan Baselissa 13.-20.5. 

2007 Ranska 
Konsertit Montbeliardissa 23. ja 24.3. 

2006 Tanska
Konserttikiertue alkoi Christianskirkenistä 6.10. ja jatkui seuraavana päivänä workshopilla. Kuoro konsertoi Herningin kirkossa ja Horsensin Vor Frelsers Kirkessä 8.10. Kiertueen viimeinen konsertti pidettiin 9.10. Naesbyn kirkossa.

2005 Italia
Joulukuussa kuoro esiintyi Roomassa Parco della Musicassa. Maaemo-yhtye esiintyi myös Suomen suurlähetystön järjestämällä Suomen itsenäisyyspäivävastaanotolla.

2005 Kiina
Heinäkuussa kuoro vieraili kolmen viikon kiertueella Kiinassa konsertoiden Hong Kongissa, Guangzhoussa ja Ningbossa.

2005 Ranska
Kesäkuussa kuoro konsertoi Pariisissa Cité de la Musiquessa. 

2004 Viro
Marraskuussa toteutettiin Viron kuoroliiton kutsusta pitkään vireillä ollut hanke vierailla Virossa. Konsertit pidettiin Tartossa, Pärnussa ja Tallinnassa. Tallinnan konsertti radioitiin suorana lähetyksenä.

2004 Ranska
Ja heti perään kesäkuussa kuoro vieraili Ranskan kulttuuriministeriön perustaman Assecarm:in kutsusta Amiensissa ja muualla Picardien alueella pitäen useita workshopeja ja konsertteja.

2004 Ranska
Toukokuussa kuoro konsertoi Rouenissa ja Toursissa.

2003 Saksa
Kuoro teki kesäkuussa viikon mittaisen Saksan kiertueen. Kiertue alkoi Kaija Saariahon johtamilta nykymusiikkijuhlilta Saarbrückenistä. Kuoro konsertoi matkan varrella Welschneudorfissa, Bad Kissingenissä ja Wolfratshausenissa ja kiertue päättyi Marktoberdorfin kansainvälisen kamarikuorokilpailun avajaiskonserttiin.

2003 Englanti
Kuoro esiintyi syyskuussa menestyksekkäästi Lontoossa World Voice festivaalissa, pitäen 2 konserttia ja yhden work shopin Queen Elisabeth Hall:issa.

2001 Ranska - Belgia - Saksa
Kuoro teki kesäkiertueen Ranskaan, Belgiaan ja Saksaan. Ranskassa esiinnyttiin Normandian Les Conviviales -festivaalilla, Belgiassa Vallonian festivaalilla ja Saksassa Schleswig-Holsteinin musiikkijuhlilla.

2001 Ranska
Marraskuussa kuoro konsertoi Pariisin Cité de la Musique -konserttikeskuksessa pohjoismaisen kuoromusiikin seminaarissa. Tapahtumaan liittyi myös Kari Ala-Pölläsen ja kuoron workshop.

2000 Saksa, Ranska
Tapiolan kuoro konsertoi EXPO 2000 -näyttelyssä Hannoverissa. Ranskassa kuoro esiintyi Poitou-Charentesin alueella. Saintesissa pidettiin mestarikurssi ja workshop kuoronjohtajille, pääluennoitsijana toimi Kari Ala-Pöllänen.

Sivun alkuun

*1999 - 1990

1999 Yhdysvallat, Hollanti
Workshop- ja konserttikiertue, Des Moinesin kansainvälinen lapsikuorofestivaali, Washington D.C. Suomen EU-puheenjohtajakauden avauskonsertti, IFCM:n V Maailmankongressin yhteydessä Songbridge 2000 -tapahtuma Rotterdamissa.

1999 Belgia, Ranska, Luxemburg
Kuoro piti mm. EU-gaalakonsertin Brysselissä La Monnaie-oopperassa sekä Strasbourgissa.

1998 Australia
Kuoronjohtaja Kari Ala-Pöllänen ja kaksi kuorolaista osallistuivat kahden viikon ajan Gondwana Voices -kuoron toimintaan, ja kuoronjohtaja Lyn Williams tuli vastavierailulle Tapiolaan kahden kuorolaisen kanssa.

1998 Saksa
Konsertit mm. Düsseldorfissa ja Rheinessa.

1997 Belgia, Hollanti, Saksa
Joulukuinen konserttikiertue Suomen itsenäisyyden 80. juhlavuoden johdosta. Pääkonsertti oli Düsseldorfin Deutsche Oper am Rheinissä. Lisäksi kuoro konsertoi Brysselissä, Namurissa, Haagissa ja Kölnissä.

1997 Kanada, Yhdysvallat
Konsertteja ja workshopeja, Northern Encounters Festival, Festival Canada, Niagara International Music Festival, Finnish Canadian Grand Festival (mm. Toronto, Ottawa, Sault Ste Marie).

1996 Tanska, Ruotsi
Kööpenhaminan Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoteen liittyen kuoro esiintyi konserttisarjassa Human voice. Musik i Skåne -yhdistyksen järjestämiä konsertteja Etelä-Ruotsin kaupungeissa: Helsingborg, Lund, Malmö, Kristianstad.

1996 Singapore, Taiwan, Filippiinit, Australia, Tasmania
Neljän viikon konsertti-, demonstraatio- ja workshopkiertue, esiintymisiä myös IV IFCM:n (International Federation for Choral Music) maailmansymposiumissa Sydneyssä, UNESCON taidepalkinto.

1996 Espanja, Ranska
Seminaari- ja konserttimatka, Baskimaa (mm. Tolosa, San Sebastian), Navarra (mm. Pamplona), Katalonia (mm. Barcelona, St. Cugat, Montserrat).

Sivun alkuun

1995 Saksa
Konsertteja Eurotreff-tapahtumassa Wolfenbüttelissä ja radioyhtiöiden tilaamia konsertteja Hampurin Volksoperissa ja Konzerthallessa (NDR), Leipzig Gewandhausissa (MDR) ja Berliinissä (Deutschlandradio).

1995 Japani
Konsertti Shizuokan konserttisalin avajaisissa (12 laulajaa). Yhteistyötä Shizuokan lapsikuoron, japanilaisen säveltäjän Michio Mamiyan ja suomalaisen säveltäjän Olli Kortekankaan kanssa.

1994 USA
Neljän viikon pituinen "Viiden festivaalin kiertue" USA:ssa: Oregonin Bach-festivaali Eugenessa, Kathaumixw-festivaali Kanadan Powell Riverissä, AmericaFest Minneapolisissa, DeKalbin kansainvälinen kuorofestivaali Atlantassa ja ISME:n maailmankonferenssi Tampassa. Konsertteja, demonstraatioita ja workshopeja.

1994 Venäjä
Joulukonsertti tammikuussa (juliaanisen kalenterin mukaan) Pietarin Filharmonian Suuressa konserttisalissa ja Kelton kirkossa Inkerinmaalla.

1993 Ranska
Kiertue, jonka esiintymispaikkoja olivat Lyon, Festival Vaison-la-Romaine ja Été Musical Loire Forez. Kuoroa johti Kari Ala-Pöllänen.

1993 Saksa
Konsertteja Hampurin Hammoniale-festivaaleilla.

1993 Saksa, Tshekin tasavalta
Tapiolan kuoron 30-vuotisjuhlakiertue Saksaan ja Tshekin tasavaltaan. Konsertti Berliinin musiikkikorkeakoulun konserttisalissa, Prahan kevät -festivaaleilla ja Karlovy Varissa. Berliinin konsertin järjesti Saksan Jean Sibelius -yhdistys, Karlovy Varin konsertin Prahan radion lapsikuoro.

Sivun alkuun

1992 Espanja
Kansainvälinen seminaari Tolosan kuorokilpailujen yhteydessä ja konserttikiertue Baskimaassa.

1992 Saksa
Konserttimatka Bonniin Suomi 75 vuotta -juhlallisuuksien yhteydessä.

1991 Yhdysvallat, Etelä-Korea, Japani
Viiden ja puolen viikon kiertue maapallon ympäri. Des Moinesin kansainvälinen lapsikuorofestivaali, Seattle, Soul, Suwon. 12 konserttia Japanissa sekä esiintyminen Hiroshiman rauhanseremoniassa 6. elokuuta, järjestäjänä Kajimoto Concert Management.

1991 Yhdysvallat
ACDA:n National Convention Phoenixissa, konserttikiertue Kaliforniassa.

1990 Saksa
Joulukuinen konserttimatka Suomen itsenäisyyspäivän ja Jean Sibeliuksen 125-vuotissyntymäpäivän merkeissä. Konsertit Münchenissä, Essenissä ja Marktoberdorfissa.

1990 Tanska
Konsertit mm. Kööpenhaminan Tivolissa ja Hilleroedin festivaaleilla.

1990 Neuvostoliitto
Tallinnan laulu- ja tanssijuhlat.

1990 Israel
Pääsiäisviikon kiertue, konsertit mm. Tel Avivissa ja Jerusalemissa.

Sivun alkuun

*1989 - 1980

1989 Kanada
Joy of Singing -festivaali Torontossa, konsertit Sudburyssä ja Sault Ste Mariessa.

1988 Australia, Uusi Seelanti, Havaiji
Neljän viikon kiertue maapallon ympäri. ISME:n konferenssi Canberrassa, konsertit Sydneyssä, Adelaidessa, Melbournessa, Christchurchissä, Aucklandissa ja Honolulussa.

1987 Italia
Kahdeksan kuorolaisen ryhmä RAI 2:n tv-ohjelmassa Roomassa.

1987 Japani
Neljän viikon kiertue, järjestäjänä Kajimoto Concert Management. 18 konserttia, NHK:n televisio-ohjelma "Laulavat enkelit Suomesta".

1987 Neuvostoliitto
Eestin kuoroliiton vieraana Tallinnassa ja Tartossa.

1986 Norja, Islanti
Konsertit mm. Oslon konserttitalossa, Bergenin Grieg-hallissa ja Reykjavikissa. Tv-ohjelma "Tapion lapset satujen saarilla".

1986 Kanada, Yhdysvallat
Kathaumixw-kuorofestivaali Powell Riverissä, konsertit mm. Vancouverin Expo 86:ssa, Victoriassa ja Seattlessa.

Sivun alkuun

1985 Iso-Britannia
Kalevalan juhlavuoden kiertue. Konsertit Lontoossa (Queen Elizabeth Hall), Swanseassa ja Edinburghissa.

1985 Norja
Kaksi konserttia Kautokeinossa Hetan musiikkijuhlien ja Lapin kiertueen yhteydessä.

1984 Unkari ja Itävalta
Konsertit Budapestissa, Kecskemétissä, Debrecenissä, Nyíregyházassa, Wiener Neustadtissa ja Wienissä.

1984 Ranska
Ranskan ja Suomen kulttuurivaihtoon liittyvä kiertue. Konsertit mm. Pariisissa ja Beaujolais-festivaaleilla.

1982 Yhdysvallat, Kanada
Kolmen viikon kiertue Scandinavia Today -tapahtumien yhteydessä. 12 esiintymistä, mm. New Yorkin Lincoln Centerissä ja Washington D.C:n Kennedy Centerissä.

Sivun alkuun

1982 Iso-Britannia
ISME:n konferenssi Bristolissa.

1981 Etelä-Korea, Japani, Havaiji, Yhdysvallat
Kuuden ja puolen viikon kiertue maapallon ympäri. 25 konserttia Japanissa sekä konsertit Soulissa, Honolulussa ja Wolf Trapissa (Virginia, Yhdysvallat).

1981 Saksan Liittotasavalta
Kaksi konserttia Wiesbaden Mai Festspiele -juhlilla.

1981 Israel
Konsertit mm. Tel Avivin Man Auditoriossa ja Jerusalem Spring -festivaaleilla.

1980 Islanti
Konserttikiertue, järjestäjänä Kór Öldutúnsskola.

Sivun alkuun

*1979 - 1970

1979 Sveitsi
Seitsemän konserttia maan suurimmissa kaupungeissa, järjestäjänä Suomen ystävät Sveitsissä -yhdistys.

1979 Neuvostoliitto
Kaksi konserttia Leningradin Filharmonian salissa, järjestäjänä Goskontsert

1978 Neuvostoliitto
Konserttikiertue Tallinna - Vilna - Kaunas - Moskova, järjestäjänä valtiollinen konserttitoimisto Goskontsert.

1977 Ruotsi
Konsertit mm. Tukholman ja Göteborgin konserttitaloissa sekä esiintyminen Tukholman Suomi-talon vihkiäisissä.

1977 Japani
Kuuden viikon kiertue Japanin neljällä pääsaarella. 30 konserttia, järjestäjinä Min On Association ja Kajimoto Concert Management.

1976 Sveitsi
ISME:n konferenssi Monteux’ssa.

1976 Yhdysvallat
Kolmen viikon kiertue Yhdysvaltojen 200-vuotisjuhlilla. 10 konserttia Amerikan mantereen rannikolta toiselle, mm. Washington D.C:n Kennedy Centerissä ja New Yorkin Town Hallissa.

Sivun alkuun

1975 Iso-Britannia
"Days of Finnish Music Making" -viikon avajaiskonsertti Lontoon Queen Elisabeth Hallissa.

1974 Norja
Sulasolin edustajana Oslon kansainvälisillä kuorofestivaaleilla.

1974 Puola
Puolan ja Suomen kulttuurivaihtoon liittyvä kiertue. Konsertit mm. Varsovassa ja Gdanskissa.

1973 Neuvostoliitto
Konsertit Hatsinassa ja Leningradissa.

1972 Iso-Britannia
BBC:n ja Orpington Junior Singers -kuoron vieraina Lontoossa.

1971 Neuvostoliitto
Espoon ystävyyskaupungin Hatsinan vieraana (Tapiolan kuoron kamariorkesteri).

1970 Ruotsi
Pohjoismainen lapsikuorokilpailu Tukholmassa, järjestäjänä Ruotsin radio.

1970 Ruotsi
Rikskonserter-kiertue "Ungdom musicerar till ungdom", 12 konserttia.

Sivun alkuun

*1969 - 1963

1969 Jugoslavia
Joy of Europe -festivaali Belgradissa (Tapiolan kuoron kamariorkesteri)

1968 Ranska
ISME:n kongressi Dijonissa

1967 Norja
Sandefjord Jentekorin vieraana.

1966 Ruotsi
Pohjoismaiden lapsikuorokilpailun voittajakuorot Ruotsin radion vieraina Tukholmassa.

Sivun alkuun