TAPIOLAN KUORO KIINASSA
Heinäkuussa kuoro suuntasi Kiinaan, missä järjestettiin
World Children's Choir Festival Hong Kongissa. Osallistujiksi hyväksyttiin
karsinnan jälkeen 12 kuoroa yhdeksästä maasta eri puolilta
maailmaa. Keskuspaikkana toimi Hong Kong Cultural Centerin yli 2000-paikkainen
konserttisali seitsenmiljoonaisen kaupungin keskustassa. Tapiolan kuoron
taiteellinen johtaja Kari Ala-Pöllänen kutsuttiin festivaalin taiteelliseksi
neuvonantajaksi ja Tapiolan kuoro musiikkijuhlan erikoisvieraaksi.
Festivaalin yhteydessä oli tällä kertaa myös
SONGBRIDGE-tapahtuma. Tähän maailman kuoroliiton (IFCM) alaisuudessa
järjestettävään kansainväliseen projektiin kutsutaan
yleensä 3-4 lapsi-tai nuorisokuoroa, joiden täytyy sääntöjen
mukaan edustaa korkeinta kansainvälistä tasoa. Tällä
kertaa ne olivat Hands-in Hand Choir Kiinasta, University of Pretoria Jacaranda
Children's Choir Etelä-Afrikasta, Saskatoon Children's Choir Kanadasta
ja Tapiolan kuoro Suomesta. Kukin kuoro tekee yhteistyötä valitsemansa
kotimaisen säveltäjän kanssa ja sen tuloksena tuo tapahtumaan
uuden sävellyksen, joka saa kantaesityksensä suuressa Songbride-gaalakonsertissa.
Nämä sävellykset koostuvat kolmesta jaksosta: yhden laulaa
tilaajakuoro, toisen kaikki kuorot yhdessä ja kolmannen kuorot yhdessä
yleisön kanssa. Näin rakennetaan laulusiltaa monella tasolla. Tapiolalaisten
Songbridge-säveltäjä oli Seppo Pohjola, joka käytti Terve
kuu-teoksensa tekstinä suomalaista kansanrunoutta.
Kuorot kokoontuivat yhteen kolme päivää ennen festivaalin
alkua harjoitellen ja opettaen toisilleen uusia sävellyksiä sekä
maansa musiikkiperinnettä. Ne myös esittelivät ohjelmistoaan
ja harjoitusmetodeitaan työpajoissa ja kuorodemonstraatioissa.
Laulusilta-idean isä on professori Erkki Pohjola. Hänen ajatuksenaan
on, saattamalla yhteen korkeatasoiset kuorot ja säveltäjät,
tuottaa kiinnostavaa ja tasokasta uutta musiikkia nuorten kuorojen käyttöön.
Sitä onkin jo syntynyt runsaasti, sillä Songbridge on tätä
ennen rakentunut 8 kertaa: Rotterdam 1999, Caracas 2000, Nevers 2000,
Vancouver 2001, Espoo 2002, Newfoundland 2003, Barcelona 2003, Mexico City
2004. Tärkeää on myös tarjota eri puolilta maailmaa
tuleville nuorille laulajille ainutlaatuinen tilaisuus asua ja työskennellä
yhdessä, oppia arvostamaan toistensa kulttuureja ja ystävystyä.
Taustalla on UNESCON teema "Musiikki rauhan palveluksessa".
Hong Kongin jälkeen Songbridge toteutettiin vielä Guangzhoussa
(ent. Kanton)
ja Ningbossa osana Kiinan kolmatta kansainvälistä lapsikuorofestivaalia.
Kokonaisuudessaan festivaalille osallistui 1300 laulajaa ympäri maailmaa,
edellä mainittujen maiden lisäksi Yhdysvalloista, Australiasta,
Singaporesta ja Filippiineiltä. Kulttuurivaihto oli vilkasta toisinaan
puuttuvasta yhteisestä kielestä huolimatta. Onneksi musiikki ei
tunne valtioiden eikä kielien rajoja, joten yhteyksiä solmittiin
runsain mitoin eri mantereiden välille. Mielenkiintoista oli vertailla
eri kuorojen vahvuuksia ja osa-alueiden painotuksia.
Kaiken kaikkiaan parhaiden lapsi- ja nuorisokuorojen taso maailmanlaajuisesti
on taiteellisesti ja musiikillisesti korkea. Heinäkuun kolmen viikon
tiivis kiertue ei Tapiolan kuoroa näännyttänyt, sillä
vielä 25 tunnin paluulennon jälkeen, puolen yön jälkeen
Helsinki-Vantaan lentokentällä laulajista irtosi matkalla mukaan
tarttunut afrikkalainen svengipiisi koreografioineen.
Kuvia kiertueelta täällä.